TUTOROINTI
Tutoroinnin tehtävänä on edistää uusien opiskelijoiden mukaan saattamista opiskelijatoimintaan sekä motivoida heitä itse opiskeluun. Tutorit toimivat uusien opiskelijoiden tukena ja apuna etenkin opintojen alkuvaiheessa.
Tutoroinnin pääasiallisena toimintamuotona on vertaistutorointi. Vertaistutorointi tapahtuu säännöllisenä pienryhmä – ja vertaistoimintana, joka on sijoitettu uusien opiskelijoiden lukujärjestykseen.Vertaistutoroinneissa keskustellaan mm. opintojen käynnistymisestä ja siihen liittyvistä askarruttavista kysymyksistä.
Vertaistutoreina toimivat halukkaat aiemmin opiskelunsa aloittaneet opiskelijat. Tutortoimintaa koordinoivat ja organisoivat opiskelijayhdistyksen tutorvastaavat, jotka toimivat yhteistyössä eri tahojen, kuten opinto-ohjaajien ja kuraattorin kanssa. Tutorvastaavat rekrytoivat uusia vertaistutoreita sekä järjestävät koulutusta ja ryhmäyttävät heitä.
Tutorvastaavat: Evy Karlberg & Mika Thessman